Suositut tekstit

lauantai 16. marraskuuta 2013

Savon, Viipurin läänin ja Kymenlaakson maakuntahistoriat



Itä-Suomen mahtavat maakuntahistoriat

Savon historia valmistui    

Savon maakuntahistoria valmistui, kun FK Erkki Kinnusen kirjoittama vuosia 1919‒1945 käsittelevä V osa valmistui. Maakuntahistorian syntysanat lausuttiin jo 1929, ensimmäinen osa ilmestyi 1947, ja tänä vuonna valmistui viimeisenä V osa. Ensimmäinen osa on kirjoitettu kahteen kertaan ja monista suosituista niteistä on otettu uusia painoksia. Toimituskunnan puheenjohtajana toimi viime vuodet prof. Eino Murtorinne. Teoksia voi tilata Savon säätiöltä www.savonsaatio.fi.

I Esihistorian vuosituhannet ja keskiaika. Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander, Kauko Pirinen. 2. uudistettu painos 1988.
II:1 Rajamaakunta asutusliikkeen aikakaudella 1543-1616. Kauko Pirinen. 1982.
II:2 Savo suurvallan valjaissa 1617-1721. Veijo Saloheimo. 2. painos 2000.
III  Savo kaskisavujen kautena 1721-1870. Kaarlo Wirilander 3. painos 2000.
IV Uudistuksiin heräävä Savo 1870-1918. Hannele Wirilander. 2008.
V Vastakohtien aika 1919-1944. Erkki Kinnunen. 2013.
VI  Heimomaakunnasta maakuntien Eurooppaan 1945-2000. Erkki Kinnunen, Eino Lyytinen, Hannu Soikkanen, Teppo Vihola. 2006.
VII Savo ja sen kansa. Pekka Hakamies, Aila Mielikäinen, Anna-Leena Siikala, Marjo-Riitta Simpanen, Matti Räsänen, Riitta Räsänen. Toim. Riitta Räsänen. 2008.

Viipurin läänin historia pian valmis

1. Karjalan synty. Päätoimittajat Hannes Sihvo ja Yrjö Kaukiainen. Toimittanut Matti Saarnisto. 2003
2. Viipurin linnaläänin synty. Jukka Korpela. Toimittaneet Yrjö Kaukiainen ja Jouko Nurmiainen. 2004
3. Suomenlahdelta Laatokalle. Kimmo Katajala, Antti Kujala, Anssi Mäkinen. 2010
4. Vanhan Suomen aika. Toimittaneet Yrjö Kaukiainen, Risto Marjomaa ja Jouko Nurmiainen. 2013
5. osan on määrä ilmestyä keväällä 2014, jolloin sarja on valmis. Se käsittelee autonomian aikaa 1810-luvulta vuoteen 1917. Toimituskunta on sama kuin 4. osassa.
6. Karjala itärajan varjossa. Toimittaneet Yrjö Kaukiainen ja Jouko Nurmiainen. 2010

Kymenlaakson maakuntahistoria

Kaksiosainen Kymenlaakson maakuntahistoria ilmestyi syksyllä 2012 Kymenlaakson maakunnan 75-vuotisjuhliin. Kuusivuotinen historiankirjoitushanke käynnistyi vuonna 2006, ja sen kirjoittamiseen osallistui yhdeksän kirjoittajaa: FL Risto Hamari, FK Timo Miettinen, FT Tuomas Heikkilä, FT Kari-Matti Piilahti, professori Yrjö Kaukiainen, dosentti Kai Hoffman, dosentti Pirkko Leino-Kaukiainen, professori Martti Turtola ja FK Jaana Juvonen. Sarjaa voi tilata www.kymenlaakso.fi

MARTTI HÄIKIÖ
Anna Lena Bengelsdorff: Eirik Hornborg. Orädd sanninssägare och rättskämpe. Svenska folksolans vänner 2012. 181 s.  

Suomenruotsalainen suurvaikuttaja Eirik Hornborg (1879-1965) teki monta elämäntyötä. Hän oli historian ja ruotsin opettaja Nya svenska samskolanissa 1902-1940 ja myös koulun rehtori, hän julkaisi huomattavan määrin historiateoksia ja kaunokirjallisuutta, hän jätti rehtoraatin 37-vuotiaana lähtiessään jääkäriksi Saksaan. Hän toimi laajasti osakunnassa, eduskunnassa, järjestöissä. Hän kirjoitti lehtiin ja toimitti niitä. SFV on tehnyt palveluksen käynnistämällä pienimuotoisten elämäkertojen tyylikkään sarjan. Hornborg-teos sisältää paljon elävää kirje- ja aikalaisaineistoa, mutta sitä olisi voinut täydentää analyyttisemmällä kuvauksella hänen tuotannostaan ja kannanottojensa kehityksestä.   

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Pentti Airio: Walter Horn. Ensimmäinen jääkäri ja kylmän sodan Pohjola-aktivisti. Docendo 2013. 264 s.

Keisarillisen Aleksterin Yliopiston (Helsingin yliopiston) lääketieteen opiskelija Walter Horn oli mukana loka-marraskuussa 1914 ensimmäisissä keskusteluissa, jotka johtivat Suomen jääkäriliikkeen syntyyn. Yhdessä Teknillisessä korkeakoulun teekkarin Bertel Pauligin kanssa Horn lähetettiin joulukuun alussa Tukholmaan, jossa he laativat yhdessä historian professori Herman Gummeruksen kanssa kirjelmän Saksan Tukholmassa olevalle sotilasasiamiehelle. Siinä tiedusteltiin mahdollisuutta saada 150 ylioppilaalle sotilaskoulutusta Saksassa. Yhteys sotaa käyvän Venäjän viholliseen oli maanpetoksellinen ja tekijöilleen hengenvaarallinen.

Helmikuusta 1915 lähtien Horn, Paulig ja 1 888 muuta suomalaista saivat  Saksassa sotilaskoulutusta, heistä muodostettiin Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoon 27, joka taisteli Saksan joukoissa Venäjää vastaan. Itsenäistyneeseen Suomeen joukko palasi helmikuussa 1918 osallistuen vapaussotaan ja punakapinan kukistamiseen ja muodostaen puolustusvoimien rungon. Yliluutnantti Paulig johti komppaniaa Tampereen taisteluissa ja kaatui Viipurin valtauksessa 26.4.1918.

Walter Horn osallistui Missejoen ja Riianlahden taisteluihin, mutta sai tuberkuloosin, johon jääkäreistä kuoli lähes sata. Muiden palatessa Suomeen Horn jäi Saksaan hoitoon ja sen jälkeen kanslistiksi Suomen Berliinin-lähetystöön. Luutnanttina Horn määrättiin Karjalan kaartiin komppanianpäälliköksi 1919. Hän palveli sotien välillä mm. Helsingin komendanttina, mutta terveydeltään heiveröisenä häntä ei määrätty rintamakomentajaksi, vaan hän toimi toisen maailmansodan aikana Suomen sotilasasiamiehenä Saksassa ja Unkarissa.

Sodan jälkeen eversti evp. Walter Horn eri tehtävissä Sähkötyönanatajain Liitossa, Suomen Palloliitossa ja Suomen Ampujain Liitossa. Horn teki arvokasta työtä sodan jälkeen erotettujen upseerien ja asekätkijöiden perheiden auttajana ja presidentti P. E. Svinhufvudin patsaan ja elämäkerran keskeisenä puuhamiehenä.

Eniten uutta poliittiseen historiaan Airion teos tuo kuvaamalla teoksensa jälkiosassa yksityiskohtaisesti ns. Pohjola-aktivismin vaiheet. Tavoitteena oli Suomen, Ruotsin ja Norjan puolueettomuus- ja puolustusliitto. Walter Horn laati yksin ja yhdessä muiden kanssa kirjeitä ja muistioita ja lehtikirjoituksia, rakensi koti- ja ulkomaista  yhteysverkostoa sekä hankki varoja ja maksoi kuluja itse yhdessä Lauri Tahko Pihkalan kanssa. Vuodesta 1959 Horn toimi kuolemaansa 1972 saakka 1970-luvun alkuun jatkuneen mielialan muokkauksen keskushenkilönä. Hornin laajan yksityisarkiston ansiosta hanke saa tärkeän kuvauksen, etenkin kun liitteenä ovat luettelot aktivistien informoimista henkilöistä, muistioista ja Hornin leikekansioista.

Prikaatikenraali evp. ja Suomen sotahistorian dosentti Pentti Airio on sijoittanut Walter Hornin kiehtovan elämäntarinan laajempaan kertomukseen jääkäreistä ja  Suomen itsenäisyystaistelun vaiheista aina Venäjän sortokauden lopusta ETYK-aikakauteen. Airio tiivistää Walter Hornin elämäntyön:

"Hänestä ei tullut varakasta lääkäriä vaan pienipalkkainen jääkäriupseeri. Hänestä ei tullut suurten sotajoukkojen rintamakomentajaa, vaan hänestä tuli taustavaikuttaja ja esikuntamies. Voidaan todeta, että hänen uransa niin sotilaana kuin siviilinä oli palvelusta Suomen itsenäisyyden hyväksi idän uhkaa vastaan ja vailla itsekästä pyrkimystä henkilökohtaiseen glooriaan. Hänessä säilyi isiensä maan Saksan arvostus ja samalla kotimaansa Suomen onnen ja menestyksen eteen tehty uhrautuva työ. Hän ei ajautunut arvovaltaristiriitoihin jääkäriveljiensä kanssa, koska hän ei jääkäriaikaa lukuun ottamatta kisaillut johtavien jääkäriupseerien kanssa sotilasarvoista, virkatehtävistä, Mannerheimin suosiosta tai kunniamerkeistä. Varmaankin  näistä syistä Horn oli lähes 30 vuoden ajan merkittävissä Jääkäriliiton luottamustehtävissä ja myös juhlapuhujana jääkäriliikkeen 50-vuotisjuhlassa Saksassa helmikuussa 1965."

Walter Hornin elämäkerta avaa hienosti jääkäriliikkeen ja Suomen valtiollisen itsenäistymisen 100-vuotismuiston viettämisen.


lauantai 6. huhtikuuta 2013

Timo Malmi: Rynnäkkö läpi Tampereen. Kaupunki kiirastulessa 1918. Traff kustannus 2012. 120 s.

Jääkäriluutnantti Erik Melinin johtama komppania hyökkäsi läpi rintamalinjan punaisten kapinallisten hallitsemaan Tampereen Näsilinnan. Timo Malmi kuvaa lähietetäisyydeltä rynnäkön taustat ja kulun minuutti minuutilta. Eläytyvä mutta asiassa pysyvä kerronta toimii tehokkaasti avaten näkökulman Vapaussodan suurimpaan taisteluun, jossa menehtyi noin 2 000 ihmistä. Kirja tukee Claes Olssonin hyökkäyksestä tekemää elokuvaa Taistelu Näsilinnasta 1918 (2012). Tapahtumia muistettiin ja itsenistymisvaihetta pohdittiin Vapaussodan Tampereen Seudun Perinneyhdistyksen ja Pirkanmaan historian ja yhteiskuntaopin opettajien seminaarissa Vapaussodasta 95 vuotta Sampolassa 6.4.2013.


lauantai 19. tammikuuta 2013

Tammikuu 2013


Krister Wahlbäck: Jättens andedräkt. Finlandsfrågan i svensk politik 1809‒2009. Atlantis 2011. 446 s.


Ruotsi on entinen suurvalta, jonka historia näyttää erilaiselta eri ilmansuunnista. Etelänaapuri Tanska on ikivanha kilpailija ja jopa perivihollinen, joka menetti Ruotsille Skoonen ja Norjan. Länsinaapuri Norja taas itsenäistyi Ruotsista 1905 osana yleistä kansallisvaltioiden nousua ja eurooppalaisten imperiumien hajoamista. Ruotsin suhtautumista itänaapuri Suomeen ja muihin Itämeren rannoilla sijaitseviin alueisiin värittää niin ikään suurvaltanäkökulma.



Professori Krister Wahlbäck on ruotsalainen historioitsija, jolla on huomattava kokemus ulkopolitiikan tekemisestä myös diplomaattina. Siksi hänen kirjojaan täytyy lukea kaksilla silmälaseilla: yhtäältä hän kirjoittaa historiaa, mutta toisaalta hän tekee politiikkaa, rakentaa ”erityissuhdetta” Suomeen. Hänen ei voi olettaa kiistävän Ruotsin tämänhetkisiä valtiointressejä.

Wahlbäck osaa suomea ja tuntee Suomen historian kenties paremmin kuin kukaan ei-suomalainen. Hän on suuri Suomen ystävä, joka selittää asiat parhain päin totuudesta tinkimättä. Nyt Wahlbäck on kirjoittanut teoksen ”Suomen kysymyksestä” Ruotsin ulkopolitiikassa vuosilta 1809‒2010. Se on jatkoa ja laajennus hänen väitöskirjalleen ”Finlandsfrågan i svensk politik 1937‒1940” (1964). Väliin mahtuu yleisesitys Suomen historiasta ”Mannerheimista Kekkoseen” (1968) ja lukuisa määrä merkittäviä tutkimuksia Ruotsin ulkopolitiikan historiasta.

Uuden teoksen teemana on revanssin eli takaisin valtaamisen ajatuksen hylkääminen ja sen vaihtoehdoksi kehittynyt idänpolitiikka. Menetettyään kolmanneksen valtakunnastaan eli suomalaiset maakunnat Venäjälle 1808 Ruotsissa kysyttiin kerta toisensa jälkeen, olisiko menetys saatavissa jollakin keinolla takaisin. Vakuuttamalla Venäjälle, että Ruotsi ei yritä vallata takaisin Suomea, Ruotsi sai palkinnoksi Norjan. Ruotsille tärkeintä oli eliminoida Venäjän vaara, ja Suomi oli tässä vain väline.

Ollakseen uskottava Ruotsin idänpolitiikka edellyttää erityissuhdetta Suomeen. ”Mitä voimme tehdä tukeaksemme kansaa, joka pitää jättiläistä loitolla, olipa tämä hyvällä tai huonolla tuulella, houkutteleva tai pelottava, keisarillinen tai kommunistinen?” Teoksen tarkastelu ulottuu EU-aikaan ja kysyy vielä, mihin mittaan vanha ”Suomen kysymys” on tarpeen. Wahlbäck on hyvin taitava sananvalinnoissaan kuvatessaan yhtäältä Ruotsin kansallisen itsekkyyden ja toisaalta Suomen tukemisen ja ymmärtämisen välistä jännitettä ja jopa ristiriitaa. Ruotsi ehdoton etu oli ja on Suomen mahdollisimman suuri itsenäisyys suhteessa Venäjään, mutta toisaalta Ruotsi ei halua sitoutua tuon Suomen itsenäisyyden suoraan takaamiseen.

Suomen näkökulma omaan selviytymistarinaansa on kokonaan toinen. Ilman muiden suurvaltojen tukea Suomi ei olisi selvinnyt talvi- eikä jatkosodasta. Suurvalta uskoo vain toista suurvaltaa, sen voimaa. Stalin teki rauhan talvisodassa vain koska hän pelkäsi joutuvansa sotatilaan Englannin ja Ranskan kanssa. Ja jatkosodassa Neuvostoliitto olisi nielaissut Suomen ilman Saksan tukea.

Diplomatian tehtävänä on selittää noudatettu improvisoitu ratkaisujen sarja johdonmukaiseksi linjaksi. Wahlbäck on tässä erityisen taitava. Hänen johtoajatuksensa on ”det möjliga stödets politik”, mahdollisuuksien rajoissa olevan tuen politiikka. On hiukan yllättävää, miten kritiikittömästi Suomen entinen Tukholman suurlähettiläs Heikki Talvitie on mennyt tähän samaan tulkintaan mukaan. Hän on nähnyt paljon vaivaa osoittaakseen, miten johdonmukainen Ruotsin vuoden 1812 politiikka on ollut, viimeksi kirjoittanut aiheesta valtiosihteeri Arto Mansalan juhlakirjassa än HSuomen liikkumavara (SKS 2011).

On olemassa myös toinen, huomattavasti kyynisempi näkökulma. Suurvalloille, etenkin vanhoille kuten Ruotsille, on ominaista taipumus tarkastella entisiä alusmaita ja menetettyjä alueita ”erityissuhteena”. Tilaisuuden tullen kasvaa houkutus yrittää sittenkin vallata ne takaisin. Ruotsi sortui tähän keväällä 1918 lähettäessään 600 miehen sotilasosaston ”auttamaan” ahvenanmaalaisia heidän ”itsenäisyyspyrkimyksissään”. Samaa sopivaan ideologiaan puettua erityissuhdetta Suomi itse on harrastanut suhteessa Itä-Karjalaan, puhumattakaan siitä, mitä Venäjällä pinnan alla ajatellaan ”lähiulkomaista”, Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen itsenäistyneistä alueista.

Wahlbäckin kaikkien nyansoitujen tulkintojen selostaminen tässä ei ole mahdollista. Esimerkiksi Ruotsin ”puolueettomuus” on kuvattu hyvin kiinnostavasti. Se osoittautuu tässä teoksessa äärimmäisen joustavaksi, pragmaattiseksi ja opportunistiseksi kansallisen edun ajamiseksi ja sotaan joutumisen välttämiseksi. Vaikka Ruotsi ei osallistunut talvisotaan, ei Ruotsi ollut suinkaan puolueeton, vaan auttoi Suomea merkittävästi sekä taloudellisesti että sotilaallisesti. Ruotsi ei toisen maailmansodan jälkeisessä kylmässä sodassa ollut puolueeton NATO:n ja Varsovan liiton välissä, vaan jo varhain NATO:n ”kumppani”.

On muuten käsittämätöntä, että Suomesta ei voida osoittaa ketään Krister Wahlbäckin kaltaista Ruotsin historiaan omistautunutta tutkijaa, joka voisi kirjoittaa vastaavan suurten linjojen teoksen ”Ruotsin kysymys Suomen politiikassa”. Ruotsi-Suomen aikaa kyllä tutkitaan edelleen voimallisesti (Petri Karonen ym.). Kari Tarkiaisen ja Nils Erik Vilstrandin teokset Suomen ruotsalaisesta historiasta ovat enemmän Suomen kuin Ruotsin historiaa. Sen sijaan uudempaa 1809 jälkeistä historiaa ei Suomessa tutkita juuri ollenkaan. Nekin, jotka siitä ovat aikanaan väitelleet ‒ Jorma Kalela, Seppo Hentilä, Pauli Kettunen, Lauri Karvosen, Martti Turtola ‒ ovat siirtyneet muihin aiheisiin.

Krister Wahlbäckin teos on erittäin merkittävä ja se tulisi ehdottomasti suomentaa. Se on erityisen tärkeä juuri nyt, kun pohjoismainen turvallisuuspoliittinen yhteistyö on jälleen voimistunut. Monet Wahlbäckin tarjoamat historialliset kuvaukset osoittavat, että taitavasti toteutettu yhteistyö ei tosipaikassakaan ole pelkkää kosmetiikkaa. Wahlbäck osoittaa, miten pitkä perinne Ruotsilla on käyttää epäsuoria keinoja tukeakseen pienten naapurimaidensa itsenäistä asemaa.